Anders on yksi Euroopan parhaimmista työpaikoista!

Anders on yksi Euroopan parhaimmista työpaikoista!

kesä 6, 2019 Mikko Kivistö

Anders sijoittui helmikuussa kolmanneksi Suomen Great Place to Work -kyselyssä pienten yritysten kategoriassa. Menestys sai jatkoa, kun Suomen tiimi pääsi mukaan myös Euroopan listalle sijalle 18! 

Keskiviikkona 5.kesäkuuta osallistuimme Great Place to Work Europe -gaalaan Tukholmassa, jossa sijoituksemme Euroopan parhampien työpaikkojen listalla julkaistiin. Anders palkittiin Euroopan 18. parhaana työpaikkana pienten yritysten kategoriassa! Yli 1.3 miljoonaa työntekijää tuhansista eurooppalaisista yrityksistä osallistui kyselyyn, joten menestyksemme kyselyssä on todella kova suoritus.

Frank ja Johanna GPTW gaalassa

Pienten organisaatioiden parhaiden työpaikkojen listalle pääsi 20 yritystä, joista kolme oli suomalaisia yrityksiä. Voimme olla ylpeitä suomalaisten yritysten listasaavutuksista, sillä sijoitukset olivat todella pienestä kiinni. Euroopan parhaimmat työpaikat 2019 lista on nähtävissä täältä.

Anders onnittelee pienten yritysten sarjasta Alfamea 16. sijasta, sekä Koti Puhtaaksi Oy:ta sijasta 9, sekä tietysti muiden kategorioiden suomalaisia yrityksiä!

Great Place to Work -organisaation mukaan hyvä työpaikka on sellainen, jossa työntekijöillä on positiivisia kokemuksia johtohenkilöistä, heillä on viihtyisä työympäristö ja he kokevat ylpeyttä työstään, riippumatta roolistaan. Andersilla on kunnia olla työnantaja, jonka työntekijät arvostavat työkulttuuria näin paljon. Meillä työntekijät omalla panoksellaan edesauttavat organisaatiossa keskinäistä kunnioitusta, luottamusta ja rehellisyyttä.

Best Work Place Europe, Great Place to Work"Euroopan parhaimmat työpaikat ovat kansainvälisiä suunnannäyttäjiä, jotka luovat parempaa liiketoimintaa, parempia työpaikkoja ja parempaa maailmaa."

- Michael C. Bush
CEO Great Place to Work®

 

Työntekijät kuvailevat Andersia

"Meillä vallitsee koko työporukan sisällä poikkeuksellisen vahva yhteishenki, joka auttaa selviämään yli haasteista. Jokainen on aina valmis auttamaan toistaan. Koko porukalla on myös mieletön työmoraali ja halu kehittyä työssään, mikä tekee työilmapiiristä erityisen motivoivan."

"Meillä arvostetaan yksittäisten työntekijöiden mielipidettä ja toimintaa kehitetään aidosti yhteistyössä työntekijöiden kanssa. Johto on helposti saavutettavissa ja ketään ei jätetä yksin ogelmien kanssa. Yhdessä menestytään ja yhdessä kehitytään paremmiksi."

Anders summer party

"Johto rehellisesti pyrkii tekemään tästä hyvän työpaikan, jossa ihmiset viihtyvät."

"Ihmisten elämäntilanteen huomioiminen ja töiden suunnittelu siten, että yllättävistä ja hankalistakin tilanteista selvitään. Ylipäätään omaan työskentelyyn pystyy vaikuttamaan erittäin paljon ja joustavasti. Kaikista yritystä ja toimintaa koskevista asioista kerrotaan avoimesti, niitä kaunistelematta tai piiloittelematta (niin hyvässä kuin pahassa)."

Anders at the summer party

Great Place to Work® tarjoaa yrityskulttuurin kehittämistä kaikille

Great Place to Work® tarjoaa konsultointipalveluita kaikenkokoisille, kaikissa yrityskulttuurin kehittämisen vaiheissa oleville ja eri aloilla toimiville organisaatioille. Organisaatio myöntää lisäksi arvostettuja Great Place to Work sertifiointeja, kun henkilöstölle teetetty Trust Index© -kyselyn tulokset ovat yli 70 prosenttia. Sertifiointi on työntekijöiden organisaatiolle antama tunnustus hyvän työpaikan rakentamisesta ja kysely auttaa tunnistamaan sen olemassa olevat vahvuudet sekä kehityskohteet.

Kaikilla parhaiden työpaikkojen listoilla olevilla organisaatioilla eri puolilla maailmaa on yksi yhteinen piirre: vahvan luottamuksen kulttuuri. Great Place to Work®:n maailmanlaajuinen tutkimus osoittaa, että organisaatiot, joissa on luottamukseen perustuva yrityskulttuuri, saavuttavat myös taloudellista menestystä. 

Euroopan parhaat työpaikat listaus

Great Place to Work® organisaatio tunnustaa Euroopan parhaimmat työpaikat vuosittaisessa listauksessaan. Listat ovat neljässä kategoriassa: pienet (alle 50 työntekijää); keskikokoiset (50-500 työntekijää) ja suuret (yli 500 työntekijää) ja monikansallinen (kansainvälisesti yli 1000 työntekijää ja sijoittua vähintään kolmelle paikalliselle Great Place to Work -listalle).

Euroopan listalle osallistuu kaiken kaikkiaan 19 maata: Itävalta, Belgia, Tanska, Suomi, Ranska, Saksa, Kreikka, Irlanti, Italia, Luxemburg, Norja, Puola, Portugali, Espanja, Ruotsi, Sveitsi, Turkki, Hollanti ja Iso-Britannia.

Anders kiittää työntekijöitä upeasta yrityskulttuurista ja lahjakkaista työntekijöistä!